Kotitalon jakelukäytännöt entistä vastuullisemmiksi 

Kotitalo-lehteä jaetaan jatkossa jäsenyritysten toimistoille 1 lehti 10 työntekijää kohden, kun aiemmin jokainen on saanut oman lehden. 

Isännöintiliitto on kuunnellut jäsenpalautetta ja ei enää jatkossa lähetä isännöintiyrityksiin niin montaa Kotitalon paperilehteä kuin aikaisemmin. Tällä ehkäistään ylimääräisistä paperilehdistä koitunutta ongelmaa.

Isännöintiliitto on tähän asti lähettänyt jokaiselle jäsenrekisterissämme olevalle jäsenyrityksen työntekijälle oman Kotitalo-lehden työpaikan osoitteeseen. Erillisestä pyynnöstä lehti on kuitenkin mennyt jäsenen kotiosoitteeseen.

Jatkossa Kotitalo-lehtiä postitetaan jäsenyritysten toimipisteisiin vain yksi lehti 10 työntekijää kohden. Mikäli isännöintiyritys haluaa lisäksi tilata Kotitalo-lehden kappaleita asiakkaille jaettavaksi, voi Kotitalon tilaajapalvelusta pyytää toimitettavaksi näytelehtiä.

Isännöinti-lehden jakelussa ei muutoksia 

Isännöinti-lehden jakelu säilyy lähtökohtaisesti ennallaan jokaisen jäsenen osalta. Eli jokainen jäsen saa jatkossakin oman Isännöinti-lehden samaan osoitteeseen, jonne Isännöinti-lehti on tullut tähänkin asti.

Ainoastaan siinä tapauksessa, että jäsen nyt päättää pyytää Kotitalo-lehden jakelua omaan kotiosoitteeseensa oheisella lomakkeella, myös Isännöinti-lehti siirtyy silloin postitettavaksi kotiosoitteeseen.

Jos jäsen kuitenkin haluaa saada oman Kotitalo-lehden numeron jatkossa kotiosoitteeseensa, pyydämme ystävällisesti ilmoittamaan siitä erillisellä lomakkeella Kotitalon jäsenpalveluun. Ilman uutta pyyntöä, Kotitaloa ei valitettavasti jatkossa saa kotiosoitteeseen. 

Paikallisyhdistysten henkilöjäsenten lehtitilaukset säilyvät ennallaan, eikä jakelumuutos vaikuta niihin.

.