”Osakkeita ei saa myydä ulkomaalaisille tai mustalaisille.” Tällaisen muotoilun olen nähnyt kaverini itäsuomalaisen taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä, eikä kyseessä ollut ikivanha talo, vaan taloyhtiö ja kyseinen yhtiöjärjestys olivat 1980-luvun lopulta. Näin räikeää ihmisryhmien syrjintää taloyhtiössä harvoin tavataan, mutta se ei tarkoita, etteikö taloyhtiöissä olisi syrjintää tai rasismia. Kantasuomalainen väestö ei välttämättä tunnista rasismia edes sitä todistaessaan. Saatamme ajatella, että rasismi näkyy lähinnä anonyymien nettipalstojen herjaavassa keskustelussa tai vaikka työnhaussa, kun vieraan sukunimen omaavat ohitetaan prosessissa jo ennen haastattelua. Arjessa – eli myös taloyhtiöissä – rasismi on usein paljon vaikeammin havaittavissa. Syrjintä syntyy ennakkoluuloista. Taloyhtiössä rasistinen asenteellisuus voi näkyä esimerkiksi siten, että ulkomaalaislähtöisistä asukkaista valitetaan muita asukkaita herkemmin hallitukselle, isännöitsijälle tai muille naapureille. Puututaan vaikka siihen, että outo ruoka tuoksuu rappukäytävässä tai kylässä käy liikaa vieraita. Samalla sen kantasuomalaisen naapurin humalaisia perheriitoja siedetään, koska se on tutumpaa käytöstä. Pahimmillaan syrjintä lipsuu jo dokumentoidun laittomuuden puolelle, mikäli maahanmuuttajataustaiselta asukkaalta evätään asiallisia remonttilupia tai heitä ohitetaan perusteetta vaikka parkkipaikkojen jaossa. Viimeinen esimerkki on ulkopuolisenkin helppo todeta syrjiväksi ja jopa laittomaksi, mutta arjen rasismiin on usein vaikeampi puuttua. Jos ulkomaalaistaustaisia asukkaita ei tervehditä rappukäytävässä, heistä juoruillaan ilkeämielisesti tai heitä ei kutsuta taloyhtiön talkoisiin, niin viranomaiskynnys tuskin ylittyy, mutta syrjinnän kohde melko varmasti tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Valtaosa kantasuomalaisista ei varmasti ole aktiivisia rasisteja, mutta monikaan ei tohdi puuttua epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin. Tämä antaa syrjinnälle hiljaisen hyväksynnän, jolloin se jatkuu ja jopa pahenee. Mitä siis voimme tehdä? Kaikkien meidän taloyhtiön asukkaiden tulisi tiedostaa ongelma ja ottaa vastuuta siitä, että asuminen on kaikille turvallista ja tasa-arvoista. Naapurin ystävällinen tervehtiminen, ennakkoluuloihin puuttuminen ja taloyhtiön päätöksenteon avoimuuden vaatiminen ovat pieniä mutta merkittäviä tekoja. Rasismi taloyhtiössä ei ole pelkästään ”jonkun muun” ongelma – se on meidän kaikkien vastuulla. Ja jos taloyhtiön asukkaat eivät puutu epäoikeudenmukaisuuksiin, kuka sitten?
