Ensimmäiset auktorisoidut isännöitsijät tienviitoittajina

Ensimmäiset auktorisoidut isännöitsijät saivat diplominsa 15.3.2016. Auktorisoitu isännöitsijä on alalle koulutettu ja kokenut isännöinnin ammattilainen. Hän sitoutuu itsensä jatkuvaan kehittämiseen ja noudattamaan isännöinnin eettisiä ohjeita.

Isännöitsijöiden auktorisointi toimii isännöintiyrityksille henkilökunnan osaamisen hallinnan ja kehittämisen työkaluna. Aloitteleville isännöitsijöille pätevyysvaatimukset näyttävät tason, jota tavoitella.

Kuvassa takarivissä Paula Pöysti, Mikko Vapanen, Vesa Mäkelä ja Olavi Linjamäki ja eturivissä vasemmalta Päivi Sainio, Esa Lehtonen, Tellervo Korpelin, Ville Pitkäranta, Arttu Lehtonen ja Esa Kunnas.

Arttu ja Esa Lehtonen Uudenkaupungin Isännöitsijäkeskuksesta saivat isännöitsijän auktorisoinnin ensimmäisten joukossa. Molemmat pääsivät läpi lakitentistä ensi yrittämällä.

– Isännöitsijän auktorisointi on meille väline ammattitaidon osoittamiseksi. Se sitouttaa meidät näkyvästi osaamisen jatkuvaan kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Uskomme, että myös asiakkaat tulevat arvostamaan auktorisointia, kertoo toimitusjohtaja Arttu Lehtonen.

Isännöitsijöiden henkilökohtaisen auktorisoinnin haku aukesi tammikuussa. Maaliskuuhun mennessä auktorisointia on hakenut 50 isännöitsijää, joista osalla on vielä tentti edessään.

15.3.2016 auktorisoidut isännöitsijät:

Pekka Jäntti, Oulu
Tellervo Korpelin, Kerava
Vesa Kujanpää, Tampere
Esa Kunnas, Kaarina
Arttu Lehtonen, Uusikaupunki
Esa Lehtonen, Uusikaupunki
Olavi Linjamäki, Seinäjoki
Jukka Marttila, Kerava
Vesa Mäkelä, Seinäjoki
Ville Pitkäranta, Hyvinkää
Paula Pöysti, Vääksy
Päivi Sainio, Turku
Petri Takkavuori, Kerava
Mikko Vapanen, Rauma
Tarja Väihkönen, Rovaniemi

Lisätietoja:

Kaisa Leiwo, Asiamies, Isännöinnin Auktorisointi ISA ry,  p. 040 556 6697