Takaisin Isännöintiliitto : Auktorisointi toi selkänojaa myyntiin Auktorisointi toi selkänojaa myyntiin Artikkelit Julkaistu: 1.9.2021 Koulutuksen voi ostaa, pätevyyttä ei. ISA-auktorisointi auttoi Juho Ojanperää kertomaan pätevyydestään asiakkaille. Juho Ojanperä pääsi tutustumaan isännöintiin jo lapsena, kun hänen isänsä pyöritti Ylivieskassa isännöintiyritystä. Kouluiässä tulivat tutuiksi esimerkiksi sellaiset sanat kuin vastike ja vesimittari. Myöhemmin Ojanperä työskenteli opintojen loma-aikoina isän yrityksessä. Kauppatieteiden maisteri päätyi kuitenkin muihin töihin, kunnes vuonna 2019 hän perusti oman isännöintiyrityksen, Isännöintiliigan. Tuolloin hän suoritti myös AIT-tutkinnon. Se oli osa seuraavaa tavoitetta, ISA-auktorisointia. Auktorisoinnin hakemiseen vaaditaan tietty määrä isännöinnin työkokemusta, koulutusta ja projektiosaamista. Projektiosaamista ja työkokemusta Ojanperältä löytyi, alaan liittyviä koulutuksiakin oli takana. Tutkinto kuitenkin puuttui. Ojanperä arvostaa ISA-auktorisointia. − Jokainen voi osallistua eri tahojen järjestämiin koulutuksiin rahalla. Mielestäni auktorisointi on aito osoitus siitä, että on pätevöitynyt tehtävään, Ojanperä sanoo. Ojanperällä ei ole tapana mennä siitä, mistä aita on matalin. Se pätee myös itsensä kehittämiseen. − Kenenkään ei kannata lähteä opiskelemaan sellaista mitä jo osaa. Pitää haastaa itseään. Itse haluan, että esimerkiksi tentit menevät läpi hyvin eikä rimaa hipoen. ”Onko puhuja varma?” Ojanperän kohdalla itsensä haastaminen tarkoitti sitä, että ISA-tenttiin valmentavat kysymykset kulkivat samassa laukussa kannettavan tietokoneen kanssa 1,5 vuotta. Ei siksi, etteikö yksittäisiin kysymyksiin olisi löytynyt vastausta. Vaan siksi, että Ojanperä halusi selvittää kysymykseen liittyvät näkökohdat perin pohjin. − 37 vuotta isännöintialalla toiminut isä sparraili asioita kanssani. Silloin kuulin monta kertaa saman mitä nuorena, kun ehdottelin isälle miten asiat voitaisiin hänen yrityksessään hoitaa. Isä sanoi: ”Onko puhuja varma?” Pitkän kaavan kautta käydyt keskustelut ja väittelyt olivat Ojanperän mukaan hyvä oppimiskokemus. Lisää itsevarmuutta Ojanperä läpäisi ISA-tentin toukokuussa 2021. Sen jälkeen hän on alkanut tuoda esiin muun muassa tarjousten yhteydessä, että on auktorisoitunut isännöitsijä. Lisäksi hän pyrkii mahdollisuuksien mukaan selventämään asiakkaille, mikä ero isännöitsijöiden erilaisilla koulutuksilla on ja mitä ISA-auktorisointi tarkoittaa. − Oman osaamisen myyminen on helpottunut. Vaikka olemme pieni toimija, uskallan lähteä paremmin kilpailemaan asiakkuuksista isompien isännöintiyritysten kanssa. Vaikka meillä on vähemmän resursseja, tiedän, että se mitä tarjoan, on laadukasta. Ojanperä toivoo, että auktorisoinnista tulisi alalla toimimisen edellytys. Tuli tai ei, Isännöintiliigassa tullaan todennäköisesti näkemään jatkossa enemmänkin auktorisoituja isännöitsijöitä. − Vaadin, että jokainen meillä tulevaisuudessa työskentelevä isännöitsijä suorittaa auktorisoinnin jossain vaiheessa. Katso tulevat Auktorisoitu isännöitsijä -tentit Lue lisää auktorisoinnista Isännöinnin Auktorisointi ISA ry:n sivuiltaTeksti: Piia Kunnas Kuva: Jarkko Mikkonen