Takaisin Isännöintiliitto : Sisarukset Helmiina ja Hermanni Rintalahti työskentelevät samassa isännöintiyrityksessä Sisarukset Helmiina ja Hermanni Rintalahti työskentelevät samassa isännöintiyrityksessä Julkaistu: 10.9.2024 Muokattu: 16.9.2024 Kuva: Christoffer BjörklundTampereella parturi-kampaajayrittäjänä työskennellyt Helmiina Rintalahti kaipasi uralleen muutosta. Ajatuksissa kutkutti myös paluu lapsuuden kotikaupunkiin Vaasaan. Pikkuveli Hermanni Rintalahden innostamana Helmiina päätyi tekemään jättiloikan itselleen täysin vieraalle alalle, isännöintiyritys Pientuvan asiakaspalvelutehtäviin. Uudessa työssä hän aloitti viime vuoden keväällä. – Ennen pidin itseäni kädentaitajana ja koin tietokoneen ääressä istumisen vieraaksi. Minulla oli kuitenkin kova motivaatio oppia, ja nopeasti uusi työ alkoi tuntua omalta jutulta. Into vain kasvoi, kun aloin ymmärtää, miten taloyhtiö toimii, Helmiina kertoo. Hän kiittelee vuolaasti Pientuvalla kirjanpitäjänä työskentelevää veljeään puolitoista kuukautta kestäneestä huolellisesta perehdytyksestä. Helmiinan osaamisen kartuttua puntit ovat tasoittuneet, ja Hermanni on päässyt kysymään vuorostaan siskoltaan neuvoja. – Olemme Hermannin kanssa olleet pienestä asti kuin paita ja peppu, joten tiivis yhdessä tekeminen on meille hyvin luontevaa. Parhaan kaverin kanssa on hyvä tehdä töitä, kun toisen apuun voi luottaa missä tahansa pulmassa, Helmiina sanoo ja Hermanni nyökyttelee painokkaasti vieressä. Isännöintiyritykseen siskon vinkistä Hermannille on ehtinyt kertyä työkokemusta kirjanpitäjän hommista kolmisen vuotta. Alun alkaen hän tuli Pientuvalle tekemään merkonomiopintojen työharjoittelua. Sittemmin työsuhde on vakinaistettu. Harjoittelupaikka avautui mielenkiintoisen yhteyden kautta: Yksi isännöintiyrityksen perustajaosakkaista omisti grillin, jossa Helmiina oli työskennellyt aikanaan opiskelujensa ohessa. – Minulle oli aluksi yllätys, että isännöintiyrityksissäkin työskentelee kirjanpitäjiä, sillä koulussa meitä ohjeistettiin suorittamaan harjoittelu tilitoimistossa. Helmiina tämän mahdollisuuden hoksasi. Voidaankin sanoa, että minä olen täällä töissä Helmiinan ansiosta ja Helmiina minun, Hermanni sanoo ja virnistää. Hermannista on kasvanut lyhyessä ajassa Pientuvan moniosaaja. Kirjanpitäjänä hän hoitaa Pientuvan ja 15 asiakastaloyhtiön palkanlaskennan sekä 50–60 taloyhtiön kirjanpidon ja tilinpäätökset. Päätyönsä ohessa Hermanni on perehdyttänyt useampia harjoittelijoita. Lisäksi hän toimii Pientuvan epävirallisena IT-tukena. Sisaruudesta enemmän hyötyä kuin haittaa Helmiinan ja Hermannin läheinen suhde on pistetty työyhteisössäkin merkille. Sisaruksia yhdistää hyvä huumorintaju, iloinen tekemisen meininki ja välillä myös yhtenäinen vaatetus. Ei ihme, että työkavereilla Rintalahden kaksikko menee välillä sekaisin. – Säännöllisesti joku työkaveri kutsuu jompaakumpaa meistä ”Hermiinaksi”. Meiltä myös saatetaan kysyä vahingossa apua toistemme työtehtäviin liittyvissä asioissa, sillä sisäisessä järjestelmässä meidän molempien tunnus on H. Rintalahti, Helmiina nauraa. Rintalahdet tuntuvat olevan nuoresta iästään huolimatta oman työpaikkansa moniosaajia. Vähintäänkin he osaavat ohjata apua kysyvän oikean tiedon äärelle. Moniosaajuus myös näkyy muun muassa asiakasyhteydenpidosta, vastikeasioista, laskutuksesta ja vikailmoitusten delegoinnista vastaavan Helmiinan virallisessa tittelissä – toimistovelho. Hermanni ja Helmiina kokevat, että oma sisarus työkaverina on ehdottomasti ennemmin mahdollisuus kuin uhka. Välillä toki tulee niitäkin tilanteita, kun yhteinen tekeminen kiristää hermoja. Harmistumisen hetket jäävät kuitenkin yleensä muutamaan äkkiväärään lauseeseen. – Olemme tainneet isot riitamme selvittää jo lapsuudessa, Hermanni toteaa hymyillen. Teksti: Tuomas Lehtonen Kuva: Christoffer Björklund