Isännöintiliitto oli viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana julkisesti osoittamassa tukensa Pridelle. Asia tuntui konservatiiviseksi mielletyllä kiinteistöalalla aika vaikealta, mutta samalla täysin välttämättömältä nostaa esiin. Se havahdutti myös tuijottamaan omaan napaan: toteutanko johtamisessani konkreettisesti yhdenvertaisuuden ja kaikkien ihmisarvon kunnioittamisen periaatteita? Isännöintiliiton noin 25 hengen porukka on monen mielestä suurimmaksi osaksi kuin yhdestä puusta veistetty. Kolmenkympin molemmin puolin olevia taitavia naisia talo täynnä. Kaikki valkoisia kantasuomalaisia. Äkkiseltään voisi sanoa, että on teennäistä puhua tasa-arvon ja erilaisuuden kunnioittamisesta tässä työyhteisössä, kun erilaisuutta ei silmämääräisesti voi havaita. Erilaisuutta kuitenkin on, mutta sitä sietäisi olla vielä iso kuormakauhallinen lisää. Vaikka asia tuntuu itsestään selvältä, me emme esimerkiksi rekrytointiprosesseissa erikseen vielä toivota eri ikäisiä hakijoita erilaisista taustoista tervetulleeksi, vaikka ajatuksissamme näin ajattelemme. Meillä ei ole kehitetty vielä prosessia, miten puututtaisiin yhdenvertaisuuden loukkauksiin, jos sellaisia tulisi tai ole erikseen mietitty, millaista sanastoa henkilöstön suhteen käytämme, jotta sukupuolten ja erilaisuuden kirjo tulee eri tavoin huomioitua. Unisex-vessa meillä itse asiassa on, mutta kukaan ei kutsu sitä sellaiseksi. Yhdenvertaisuuden sanoittaminen ja sen kirjaaminen, että kollegoja kunnioitetaan ja kohdataan heidät omina itsenään, tekee asian todelliseksi ja näkyväksi. Aloimme suunnitella henkilöstön kanssa työkulttuurikirjan kirjoittamista. Työkulttuurikirjaan kirjataan työyhteisön toimintaperiaatteita, miten meillä asioihin suhtaudutaan, miten toimitaan ja miten arvot konkretisoituvat arjessa. Yhdenvertaisuuden sanoittaminen ja sen kirjaaminen, että kollegoja kunnioitetaan ja kohdataan heidät omina itsenään, tekee asian todelliseksi ja näkyväksi. Kieli on valtaa ja sitä käyttäessämme teemme joka päivä tiedostamattakin tuhansia valintoja. Menemättä siihen keskusteluun, eikö mitään enää voi sanoa ilman, että joku suuttuu, totean, että on valinta käyttää esimerkiksi sanaa ”esimies” esihenkilön sijaan, toivottaa Merry Christmas sen sijaan, että toivottaisi Happy Holidays, tai niin – pitää kiinni isännöitsijä-nimikkeestä alalla, jossa kohta yli puolet on naisia. Kieli muokkaa ajatteluamme ja sitä, mitä pidämme hyväksyttävänä ja arvostettavana ja ”normaalina”. On itsensä huijaamista ja lyhytnäköistä väittää toisin. On tärkeää, että arvot ja niiden konkretisoinnit eivät ole riippuvaisia esimerkiksi tämänhetkisen johdon tai hallituksen arvoista ja mielipiteistä. Vaikka minulla ja meillä Isännöintiliiton työyhteisössä on hyvää tahtoa ja ajatuksissa sisäänrakennettuna ymmärrys yhdenvertaisuudesta, eivät ajatukset ole vielä arjessa täysin konkretisoituneet ja työtä pitää jatkaa. On myös tärkeää, että arvot ja niiden konkretisoinnit eivät ole riippuvaisia esimerkiksi tämänhetkisen johdon tai hallituksen arvoista ja mielipiteistä vaan kuvastavat aidosti ja kauaskantoisesti yhteisön kulttuuria. Siksi kriittinen itsearviointi sekä henkilökohtaisesti että organisaation tasolla on tärkeää, koska jokaisella meistä on sokeita pisteitä, myös minulla itselläni. Yksin prosessit tai kielivalinnatkaan eivät takaa mitään, mutta ne ovat kuitenkin konkretisoinnin askelia universaalien ihmisoikeuksien turvaamisen suuntaan. On varmaan sanomattakin selvää, että johtamisfilosofiani ytimessä ovat ihmiset. Heidän onnistumisensa mahdollistaminen on organisaation onnistumisen mahdollistamista. Kun jokainen työntekijä tuntee olevansa tervetullut, tulee kuulluksi, nähdyksi ja kohdelluksi arvostaen omana itsenään työn arjessa, syntyy tuotteliain työyhteisö, jossa ihmiset voivat hyvin. Ei kukaan johtaja voi vastustaa näin täydellistä yhtälöä.
