Päättäjät eivät ole joka alan asiantuntijoita, siksi he tarvitsevat lobbareiden välittämää tietoa. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon eli lobbaaminen on olennainen osa demokratiaa. Päättäjät eivät ole joka alan asiantuntijoita, joten he tarvitsevat lobbareiden välittämää tietoa valmistelussa olevien asioiden vaikutuksista eri näkökulmista. Siksi myös Isännöintiliitto lobbaa ja pyrkii vaikuttamaan isännöintialaa koskevaan päätöksentekoon. Isännöintiliitto on jäsentensä edunvalvoja. Osallistumme isännöintiä sekä laajemminkin asuntopolitiikkaa koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti. Näin media, virkamiehet ja päättäjät tietävät, että olemme sellainen kiinteistöalan asiantuntija, johon voi olla luontevasti yhteydessä. Edunvalvontatyömme on avointa ja teemme vaikuttamista monella tavalla. Olemme mukana erilaisissa alaa koskevissa hankkeissa ja työryhmissä. Annamme lausuntoja viranomaisille ja tapaamme päättäjiä säännöllisesti. Kaikki vaikuttamisemme perustuu tutkittuun tietoon, ja teemme vuosittain lukuisia tutkimuksia ja selvityksiä, joista viestimme medialle ja muille sidosryhmille. Hallitusohjelma määrittelee aina vaikuttamistyön suunnan vaalikausille. Olimme kuultavana Säätytalolla hallitusneuvotteluissa, ja hallitusohjelmassa onkin meidän näkökulmastamme monia hyviä kirjauksia. Hallitusohjelman mukaisesti esimerkiksi asunto-osakeyhtiölakia aiotaan päivittää ja taloyhtiöiden puuttumista häiriötilanteisiin sekä asuntojen hallintaanottoa helpottaa. Taantuvien alueiden taloyhtiöiden tilanteeseen haetaan puolestaan ratkaisuja ministeriörajat ylittävässä selvitysryhmässä. Kirjaus hallitusohjelmassa ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että jokin asia etenisi juuri kirjauksen mukaisesti. Esimerkiksi ARAn määräaikaiset energia-avustukset eivät ole todennäköisesti saamassa jatkoa, ja myös muihin korjausavustuksiin on mahdollisesti tulossa leikkauksia. Meidän tehtävänämme etujärjestönä on huolehtia siitä, että meille edulliset hallitusohjelmakirjaukset todella etenevät ja samalla yrittää muuttaa meille epäedullisia kirjauksia. Siksi puhumme näistä jatkossakin julkisuudessa, tapaamme poliitikkoja sekä virkamiehiä ja teemme yhteistyötä muiden alan toimijoiden kanssa edistääksemme meille tärkeitä teemoja. Vaikuttamistyötä tehdään jäsenille. Tänä vuonna Isännöintiliiton vaikuttaja-areenassa kuullaan jäsenistön näkemyksiä Isännöintiliiton isoihin, jäsenille tärkeisiin vaikuttamis- ja kehittämishankkeisiin. Myös minuun saa olla aina yhteydessä vaikuttamisen kysymyksissä.