Työni Isännöintiliitossa koostuu pitkälti sellaisesta työstä, jonka tulokset näkyvät usein vasta ajan kanssa. Etenkin vaikuttamisteemojen parissa vaaditaan pitkäjänteisyyttä, mutta onneksi viime kuukausina on saatu hommia valmiiksikin. Tässä muutamia kokonaisuuksia, joiden parissa olemme työskennelleet. 1. Uusia näkökulmia Isännöinnin digipäivässä Lokakuun alussa järjestimme isännöinnin ensimmäisen digipäivän. Tilaisuus vedettiin hybridinä: paikalla oli aktiivinen porukka alan ammattilaisia, ja linjoilla seurasi isännöinnin lisäksi kiinnostunutta yleisöä myös muilta aloilta. Päivän aikana kuultiin isännöinnin ammattilaisten puheenvuoroja siitä, miten atk:n avulla on kehitetty yrityksen toimintaa. Puhuttiin asiakaskokemuksesta ja johtamisesta, älykkäistä järjestelmistä ja ohjelmistorobotiikasta. Puheenvuoroja yhdisti utelias asenne ja halu oppia uutta. Puheenvuorojen jälkeen keskusteltiin liveporukan kanssa siitä, voisiko digitalisaation avulla helpottaa osaajapulaa ja vastata alan kasvaviin osaamistarpeisiin etenkin IT-, prosessi- ja datanäkökulmista. Olen iloinen siitä, miten utelias ja innostunut asenne yhdistää alan toimijoita, vaikka atk-asiat herättävätkin monenlaisia tunteita. Tykkäsi digijutuista tai ei, ulottuvat digitalisaation lonkerot tavalla tai toisella meidän kaikkien elämään. 2. Järjestelmäselvitys tutki alan digitalisaation ja it-kehityksen nykytilaa Isännöintipäivillä julkaistu Järjestelmäselvitys 2024 antoi ajankohtaiskatsauksen alan digikehitykseen ja IT-ratkaisujen käyttöön. Jos selvityksen tulokset pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, se voisi olla esimerkiksi tällainen: Kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon ja ei mitään. Toisaalta alaa harmittaa edelleen samat asiat kuin on jo pitkään harmittanut: järjestelmät ja niiden väliset yhteydet eivät vastaa toiveita, huoneistotietojärjestelmä aiheuttaa huolta ja kustannukset ovat kasvaneet. Toisaalta uusi teknologia on tarjonnut uusia mahdollisuuksia myös isännöintiin ja herättänyt hyvinkin suurta kiinnostusta sitä kohtaan, että esimerkiksi tekoälyä voisi valjastaa oman arjen ja asiakkaan iloksi. 3. Tekoälyn hyödyntämisen vauhti kiihtyy Tekoäly (AI) kiinnostaa edelleen ja sen tiimoilta tapahtuu paljon. Isännöintipäivällä kuultiin, miten tekoälyä voisi hyödyntää isännöinnissä. Toimimme MinnaLearnin kumppaniorganisaationa Tekoälytalkoissa. Kehitämme parhaillaan Isännöintiliiton jäsenille omaa AI-avusteista palvelua tiedonhakuun (tästä lisää myöhemmin). AI kiinnostaa myös isännöintialaa itseään: Järjestelmäselvityksen 2024 mukaan tekoälyä tai automaatiota hyödynnetään vasta hyvin vähän, mutta kiinnostusta osaamisen kehittämiseen löytyy senkin edestä. Isännöintiyrityksissä on myös alettu kehittää omia AI-avusteisia palveluita niin hallinnollisen työn kuin asiakaspalvelunkin tueksi. Kuulun KIRA-alan AI-porukan ohjausryhmään, jossa pohdimme miten edistää ja auttaa AI-kehitystä kiinteistö- ja rakennusalalla. Viime viikolla oli ensimmäinen tulevaisuusvuoropuhelu, jossa pohdimme yhdessä alan edustajien kanssa sitä, miten auttaa yrityksiä pohtimaan omia AI-strategioitaan ja suunnitelmiaan. Seuraava työpaja on 11.11. Jos aihe kiinnostaa, ilmoittaudu mukaan! 4. Digiturvallisuus ja hybridimaailman riskit Digiturvallisuus on noussut esille aiempaa vahvemmin – turvallisuuden kehittämiseen tarvitaan lisää panostusta. Taloyhtiöiden ja tavallisten kotien suojaamattomat laitteet altistuvat yhä useammin erilaisille kyberuhkille. Aihe on esillä myös globaalin maailmantilanteen vuoksi: huoltovarmuus ja kyberriskit ovat asettaneet uusia vaatimuksia yritysten varautumiseen ja jatkuvuuden turvaamiseen. Uuttakin materiaalia on tulossa jossain vaiheessa ulos, mutta sillä välin aiheeseen voi perehtyä aiempien kirjoitusten avulla: Kyberturva – miksi isännöitsijän pitäisi kiinnostua siitä? ja 5 keinoa parantaa digiturvallisuutta isännöinnissä. 5. Huoneistotietojärjestelmä haastaa alaa Viimeisimpänä, muttei tietenkään vähäisimpänä on huoneistotietojärjestelmä – tuo Isännöintiliiton yksi keskeisimmistä vaikuttamisteemoista ja isännöintialan arjen haastajista. HTJ on kiinnostanut myös mediaa melko paljon. Syksyn aikana olemme tiedottaneet HTJ:n kustannusvaikutuksista, vetäneet webinaareja ja muita puheenvuoroja sekä tehneet tiivistä yhteistyötä niin Maanmittauslaitoksen, ministeriön kuin muiden edunvalvontajärjestöjen kanssa. Loppuvuoden aikana tulemme entisestään tiivistämään yhteistyötä MML:n kanssa, koostamaan viestintämateriaalia etenkin HTJ2-asioista isännöinnin työn tueksi, päivittämään Mapin jäsenohjeita sekä koostamaan HTJ-teemaisen uutiskirjeen. Kannattaa varmistaa myös, että olet itse MML:n HTJ-uutiskirjeen tilaaja. Mitä muuta meidän pitäisi tehdä edistääksemme alan atk-asioita? Ole yhteydessä!