Suosittu Isännöintiliiton Energiaseminaari järjestetään jo kuudetta kertaa ja tänäkin vuonna hybriditoteutuksena. Tapahtumassa tavoitat sekä isännöintialan ammattilaiset että taloyhtiöpäättäjät

Ajankohta

06.02.2025

Tapahtumapaikka

Hybriditapahtuma:
Striimitoteutus
Original Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, 00100 Helsinki

Suosittu ja ajankohtainen Isännöintiliiton Energiaseminaari järjestetään jo kuudetta kertaa ja tänä vuonna entistä laajempana hybriditoteutuksena. Kaksiosaisen tapahtumapäivän aikana tavoitat sekä isännöintialan ammattilaiset että taloyhtiöpäättäjät. Tapahtuman tavoitteena on yhteensä noin viisisataa osallistujaa, joista noin kaksisataa livenä ja loput etätoteutuksessa.

Tapahtumaan livetoteutus järjestetään Helsingissä Sokos Hotel Presidentissä ja etätoteutus Youtube-striiminä. Kiinnostavan ja ajankohtaisen seminaariohjelman lisäksi tänä vuonna luvassa on myös entistä isommat Energiamessut.

Paikan päällä tapahtumassa verkostoidut energiatehokkaista palveluista kiinnostuneiden isännöintialan ammattilaisten ja taloyhtiöpäättäjien kanssa. Tarjoamme tapahtumaan kahdenlaista kumppanuutta; kevyempää messukumppanuutta sekä päätapahtumakumppanuutta.

Tutustu ohjelmaan:

Tapahtuma on kaksiosainen ja tarkempiin aikatauluihin voit tutustua alta:

Energiaseminaarin kumppanuudet:

Messukumppanuus:

Ennen tapahtumaa:

  • Logonäkyvyys tapahtumasivulla
  • Ennakkoinfotilaisuus ja tukea verkostoitumiseen
  • Tukimateriaalit ennakkomarkkinointia varten

Tapahtumassa:​

  • Näkyvyys ohjelmalehtisessä (yritystiedot)
  • Kolme messuedustajaa tapahtumaan​
  • Messuständi (sis. pystypöytä ja sähkömahdollisuus) tapahtuma-alueella
  • Kahvit ja messuaikaa taloyhtiökohderyhmän kanssa messualueella​
  • Lounas isännöintialan ammattilaisten kanssa messualueella
  • Kahvitauko isännöintialan ammattilaisten kanssa messualueella
  • Afterworkkuohuvat isännöintialan ammattilaisten kanssa messualueella

Tapahtuman jälkeen:

  • Liveosallistujien yhteystiedot jälkimarkkinointia varten

Kumppanuus 2 900 € + alv

Päätapahtumakumppanuus:

Päätapahtumakumppanina näyt suuremmin ennen tapahtumaa ja sen jälkeen. Tapahtumassa pääset kertomaan energiatehokkaasta ratkaisustasi case-puheenvuorossa, ja tapahtuman tallenne jää elämään myös tapahtuman jälkeen. Sinulla on myös enemmän aikaa verkostoitua isännöintialan ammattilaisten kanssa. Tapahtuman jälkeen tavoitat myös kaikki tapahtuman live- ja etäosallistujat yhteystietojen avulla.

Huomioithan, että päätapahtumakumppanuutta varten yrityksen tulee kuulua Isännöintiliiton Palveluverkostoon. Lue lisää täältä.

Ennen tapahtumaa:

  • Logonäkyvyys ja haastattelu tapahtumasivulle
  • Tukimateriaalit ennakkomarkkinointia varten
  • Ennakkoinfotilaisuus ja tukea verkostoitumiseen

Tapahtumassa:​

  • Näkyvyys ohjelmalehtisessä (logo ja lyhyt versio haastattelusta)
  • Case-esimerkkipuheenvuoro ohjelmassa (7 min)​
  • Viisi messuedustajaa tapahtumaan​
  • Isompi messuständi (sis. kaksi pystypöytää ja sähkömahdollisuus) tapahtuma-alueella
  • Kahvit ja messuaikaa taloyhtiökohderyhmän kanssa messualueella​
  • Lounas isännöintialan ammattilaisten kanssa messualueella
  • Kahvitauko isännöintialan ammattilaisten kanssa messualueella
  • Afterworkkuohuvat isännöintialan ammattilaisten kanssa messualueella
  • Energiajatkot isännöitsijöiden kanssa. Keilauskisa Kampin Keilahallissa​

Tapahtuman jälkeen:

  • Kaikkien osallistujien (live- ja etäosallistujat) yhteystiedot jälkimarkkinointia varten​
  • Tapahtuman striimitoteutus jää vuodeksi Kotitalon Youtube-kanavalle ja verkkosivuille, josta se on kaikkien katsottavissa

Kumppanuus 5 100 € + alv

Kiinnostuitko? Autamme sinua mielellämme kumppanuuksiin liittyvissä asioissa:

Jenni Mahanen

Mediamyyjä

050 310 3027

jenni.mahanen@isannointiliitto.fi

Henrika Palin

Avainasiakaspäällikkö

050 355 9990

henrika.palin@isannointiliitto.fi

Janne Tiitta

Avainasiakaspäällikkö

050 520 7000

janne.tiitta@isannointiliitto.fi