Takaisin Isännöintiliitto : Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle ilmastolaiksi Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle ilmastolaiksi Lausunnot Julkaistu: 7.9.2021 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle ilmastolaiksi VN/14302/2019 Lausunnonantajasta Suomen Isännöintiliitto ry (jäljempänä Isännöintiliitto) edustaa laajasti isännöintialaa, sillä jäsenkuntaamme kuuluu yli 560 isännöintiyritystä ja 23 paikallisyhdistystä. Tämä on yli 2/3 Suomen isännöinnistä ja kattaa noin 50 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä 1,5 miljoona suomalaista. Kehitämme isännöintiä ja koko kiinteistöalaa yhdessä jäsenten, asiakkaiden ja palveluntarjoajien kanssa. Yleistä ilmastolaista Isännöintiliitto kannattaa ilmastolain tavoitteita. Suomen pitää olla edelläkävijä ilmastotyössä, energiatehokkuuden parantamisessa ja hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamisessa. Liittomme näkemyksen mukaan ilmastotoimissa painopistettä pitäisi siirtää enemmän asumisen ja rakennetun ympäristön ratkaisujen suuntaan. Ilmastotoimien mosaiikki on laaja, mutta joidenkin asukkaiden parissa toimenpiteet saavat vastustusta, koska näiden toimenpiteiden merkitystä ei ymmärretä. Asumisesta aiheutuva hiilijalanjälki on tutkitusti suurimpia, joten asumisen energiansäästötoimet ovat avainasemassa, kun Suomi pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Taloyhtiöillä on tässä iso rooli, sillä noin 2,7 miljoonaa ihmistä asuu Suomen noin 100 000 taloyhtiöissä. Huomiot kansainvälisestä vertailusta Hallituksen esityksessä on erinomainen katsaus eri maiden ilmastopolitiikan toimeenpanosta ja niiden vaihtoehdoista. Katsaus on arvokasta tietoa kansallisille toimijoille ja vaikuttavan päätöksenteon tueksi. Isännöintiliiton näkemyksen mukaan Suomi on tehnyt ja tekee vaikuttavaa ilmastopolitiikkaa. Suomen pitäisi kuitenkin vielä enemmän miettiä ilmastotoimissa myös erikoistumista. Esimerkiksi lämpöpumpputeknologiassa olemme edelläkävijöitä koko maailmassa. Isännöintiliitto näkee, että Suomen kannattaa pyrkiä erikoistumaan ilmastonmuutoksen hallinnassa ja ilmastotoimissa erityisesti teknologian hyödyntämisessä. Pienen maan kannattaa löytää ja hyödyntää omia vahvuusalueitaan ja tukea kasvun mahdollisuuksia, koska tehokas politiikka luo myös uutta työtä ja hyvinvointia. EU:n Fit for 55 on kunnianhimoinen ilmastopaketti. Ilmastolain säätämisessä ja Fit for 55-säädöspaketin käytännön implementoinnissa pitää kuitenkin olla tarkkana, ettei synny päällekkäistä lainsäädäntöä. Lisäksi EU-komission Renovation Wave on asettanut tavoitteeksi korjausrakentamisen määrän tuplaamisen vuosikymmenen loppuun mennessä. Energiatehokkuuden parantaminen on luonnollisesti korjausrakentamisessa nostettava entistä tärkeämmäksi tavoitteeksi. Lausunto Isännöintiala on merkittävä ja tärkeä osa suomalaisen asumisen arvoketjua. Isännöinti liittyy kiinteästi asumisen perusasioiden lisäksi korjausrakentamiseen, asuntokauppaan, kiertotalouden edistämiseen ja myös rahoitusalaan. Asunto-osakeyhtiömalli on suomalainen erikoisuus, mikä voidaan nähdä keskeisenä vahvuutena myös asumisen ilmastotoimenpiteiden pohjaksi. Taloyhtiö on demokraattinen yhteisö, joka tarjoaa mahdollisuuksia osallistaa kansalaisia ja asukkaita päätöksentekoon. Toimivimmat ilmastotoimet ovat niitä, joiden onnistumiset näkyvät konkreettisesti myös asukkaille. Taloyhtiöiden ilmastotoimien edellytysten parantaminen on erittäin tärkeää, jotta kansallisiin koviin ilmastotavoitteisiin päästään. Isännöintiliiton energiabarometrin mukaan isännöitsijöiden tietotaidon puute sekä energia- ja avustuspolitiikan lyhytjänteisyys ovat suurimpia haasteita energiatehokkuuden ja näin ollen ilmastomyönteisten toimenpiteiden esteitä käytännön tasolla taloyhtiömaailmassa. Energiabarometrin mukaan jopa 75 prosenttia isännöitsijöistä katsoo, että tarvitsevat lisää koulutusta energia-asioihin. Lyhytjänteisyys energia-avustuspolitiikassa näkyy esimerkiksi niin, että energia-avustuksiin varatut määrärahat loppuvat toistuvasti kesken avustuskauden ja erityisesti asumisen kentällä on epätietoisuutta avustuksen jatkumisesta. Hallituksen ja päättäjien pitäisi antaa selkeä signaali, että energiatehokkuuden kannustamiseen suunnatut määrärahat riittävät ja vahvistaa, että energia-avustusjärjestelmää taloyhtiöille kehitetään ja sen jatkumiseen voi luottaa. Tässä pitäisi tehdä yli hallituskausien kestävää energiapolitiikkaa. Moneen energiatehokkuutta parantavaan hankkeeseen liittyvä päätöksenteko on haastavaa, jos ilmassa on lainkaan epävarmuutta, koska osakkaiden päätöksenteko on asuntokannan kasvavien korjaustarpeiden vuoksi muutenkin haastavaa. Isännöintiliiton näkemyksen mukaan kotitalousvähennyksen laajentaminen taloyhtiön remontteihin edistäisi merkittävästi ilmastotoimien lisäämistä. Jos se olisi kohdennettu energiatehokkuuden parantamiseen, kannustaisi se myös entistä enemmän tekemään energiatehokkuustoimenpiteitä ja remontteja taloyhtiöissä. Isännöintiala on erittäin merkittävässä roolissa, kun kunnianhimoisia ilmastotoimenpiteitä viedään käytäntöön. Nämä asiat pitää ottaa entistä paremmin huomioon kestävää asumisen ilmastopolitiikkaa tehtäessä. Isännöintiliitto kannattaa kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja ilmastolakia, mikä myös vahvistaisi uusia liiketoimintamahdollisuuksia asumisen alalla. Isännöintiliitto on sitoutunut edistämään kestävää ilmastopolitiikka erityisesti asumisen kentällä ja rakennetun ympäristön ratkaisuissa. Helsingissä 6.9.2021 Suomen Isännöintiliitto ry Tuomas Viljamaa vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja