Takaisin Isännöintiliitto : Vuokraskuutti on nopea menopeli, mutta taloyhtiön piha ei ole sille oikea paikka Vuokraskuutti on nopea menopeli, mutta taloyhtiön piha ei ole sille oikea paikka Medialle Julkaistu: 27.6.2024 Kesä ja yhteiskäyttöiset sähköpotkulaudat ovat täällä. Monelle sähköpotkulauta, tuttavallisemmin sähköskuutti, on helppo ja nopea menopeli, mutta väärin pysäköitynä ne saavat monet näkemään punaista. Vuokrasähköskuutilla ajaessa on hyvä muistaa, että skuuttia ei voi jättää taloyhtiön pihalle eikä tielle lojumaan. Lähtökohtaisesti taloyhtiön piha on yksityisaluetta ja ilman lupaa sinne ei saa jättää tai pysäköidä mitään kulkuneuvoja, ei siis myöskään vuokraskuutteja. Vuokraskuuttien käyttäjien tulee huomioida pysäköidessään pelastustiet, joille skuutteja ei saa jättää. Muutenkin skuuttaajien täytyy muistaa kanssakulkijat skuuttien sijoittelussa, jotta esimerkiksi pyörätuoleilla pääsee kulkemaan pihaympäristössä ja kaduilla, sanoo Isännöintiliiton lakiasiantuntija Sara Rintamo. Helsingin keskustassa on paljon alueita, joissa kaupunki on rajoittanut yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen pysäköintiä. Tästä on kerrottu liikennemerkein ja sallitut pysäköintialueet löytyvät myös operaattoreiden sovelluksesta. Ongelmia tulee yleensä keskustan ulkopuolella, jossa sähköskuutteja jätetään helpommin vääriin paikkoihin. – Jos mikään muu ei auta, voi taloyhtiö käsittääkseni pyytää vuokraskuuttien operaattoria merkitsemään taloyhtiön pihan alueeksi, johon skuuttia ei voi jättää. Toki tällainen pyyntö tulee tehdä jokaiselle yritykselle erikseen, sanoo Rintamo. Toinen vaihtoehto on osoittaa esimerkiksi kyltillä hyvä paikka skuuteille ja ohjata käyttäjiä jättämään skuutit yhteen paikkaan. – Itsekin käytän ja liikun paljon sähköskuutilla, ne ovat kaupungissa hyvä ja nopea kulkuneuvo, mutta tietenkään niiden paikka ei ole taloyhtiön pihalla tai keskelle tietä jätettyinä. Yhteiskäyttöskuuttaajana toivoisin, että kaikki skuuttien käyttäjät pysäköivät vastuullisesti sivuun. Skuuttien jättäminen häiritsevästi ja vaarallisesti johtaa ennen pitkään lisärajoituksiin ja jopa skuuttien täyskieltoihin, toteaa Rintamo