Isännöinnissä on löydetty hyviä keinoja ennaltaehkäistä häätöjä Isännöinnissä on löydetty hyviä keinoja ennaltaehkäistä häätöjä Medialle 17.10.2024 Mediassa on paljon uutisoitu, että häädöt ovat tilastojen mukaan kasvaneet huomattavasti viimeisen vuoden aikana. Isännöinnissä ilmiö on huomattu ja etsitty ratkaisuja, jotta häädöiltä voitaisiin välttyä. Yksi hyväksi havaittu keino on nopea puuttuminen vuokrarästeihin, jolla säästetään sekä rahaa että vähennetään inhimillistä kärsimystä. Ylivoimaisesti suurin syy häätöihin ovat vuokrarästit.
Edessä on taloyhtiöiden uusjako Edessä on taloyhtiöiden uusjako Medialle 15.10.2024 Kaikista taantuvimmilla alueilla on jo tällä hetkellä taloyhtiöitä, joita ei taloudellisesti ajateltuna kannattaisi korjata, sillä alueen asunnoille ei ole näköpiirissä kysyntää ja taloyhtiössä saattaa jo nyt olla osa asunnoista tyhjiä
Lämmitys näyttelee isointa roolia energiansäästössä Lämmitys näyttelee isointa roolia energiansäästössä Medialle 9.10.2024 Rakennusten lämmitys kattaa yli neljänneksen energian loppukulutuksesta Suomessa. Kaksi kolmasosaa asumisen energiasta kuluu asuintilojen lämmitykseen.
Isännöintiliitto huolissaan ammatillisen koulutuksen leikkauksista Isännöintiliitto huolissaan ammatillisen koulutuksen leikkauksista Medialle 2.10.2024 Isännöintialan ammatillisiin koulutuksiin kohdistuu monta hallituksen uudistusta, joiden yhteisvaikutuksena alan osaajapula pahenee merkittävästi. Niin hallituksen ensi vuoden 120 miljoonan euron leikkaukset kuin ammatillisen koulutuksen rahoitusmallin uudistus rankaisevat aloja, joissa valtaosa opiskelijoista on aikuisopiskelijoita, kuten isännöintialalla.
Asunnon viemärit eivät ole musta aukko, johon asiat vain katoavat Asunnon viemärit eivät ole musta aukko, johon asiat vain katoavat Medialle 20.9.2024 Isännöitsijöiden mukaan yhä useammalla asukkaalla on puutteita asumisen taidoissa. Eniten väärinkäsityksiä liittyy huoltotöihin eli ei tiedetä, mitkä asiat kuuluvat asukkaalle ja mitkä huoltoyhtiölle. Paljon haasteita liittyy myös ihan perusasumistaitoihin, kuten siihen, mitä viemäreihin saa kaataa tai vessanpönttöön heittää.
Isännöintiala huolissaan huoneistotietojärjestelmän vaikutuksista kasvaneisiin kustannuksiin Isännöintiala huolissaan huoneistotietojärjestelmän vaikutuksista kasvaneisiin kustannuksiin Medialle 19.9.2024 Isännöintiliiton tuore järjestelmäselvitys kuvaa alan digitalisaation ja IT-kehityksen nykytilaa. Selvityksen tulokset herättävät huolta erityisesti huoneistotietojärjestelmän ja alan järjestelmäkentän keskittymisestä aiheutuvista kustannusvaikutuksista, jotka heijastuvat myös taloyhtiöihin.
Isännöintiliitto palkitsi alalla ansioituneita Isännöintiliitto palkitsi alalla ansioituneita Ajankohtaista 19.9.2024 Isännöintiliitto jakoi elämäntyöpalkintoja liiton 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Lisäksi nimitettiin uusi kunniapuheenjohtaja ja jaettiin kultaisia ansiomerkkejä. Isännöintipäivien yhteydessä 18.9. juhlittiin 20-vuotiasta Isännöintiliittoa ja palkittiin alalla ansioituneita henkilöitä....
Isännöintiliiton palkintovoittajat 2024 ovat pitkän linjan ammattilaisia Isännöintiliiton palkintovoittajat 2024 ovat pitkän linjan ammattilaisia Yleinen 18.9.2024 Isännöitsijä 2024 palkinnon voitti Kaisa Astala (Isännöinti Luotsi Oy) ja Isännöintiammattilainen 2024 -sarjassa voiton vei kiinteistösihteeri Arja Nurmi (Iskurit Oy).
Arja Nurmi on Isännöintiammattilainen 2024 Arja Nurmi on Isännöintiammattilainen 2024 Yleinen 18.9.2024 Kiinteistösihteeri Arja Nurmi, Iskurit Oy, on voittanut Isännöintiammattilainen 2024 -kilpailun.
Isännöintiliiga on isännöintialan Vuoden työpaikka Isännöintiliiga on isännöintialan Vuoden työpaikka Medialle 18.9.2024 Yrityksessä on onnistuttu luomaan yrityskulttuuri, joka tuloksena työntekijöiden suositteluindeksi on huipussaan. Isännöintiliitto palkitsi Isännöintipäivillä 18.9.2024 isännöintialan Vuoden työpaikan. Voiton vei Isännöintiliiga, jonka henkilöstökokemuskyselyn tulokset olivat...
Kaisa Astala on Isännöitsijä 2024 Kaisa Astala on Isännöitsijä 2024 Yleinen 18.9.2024 Isännöitsijä Kaisa Astala (Isännöinti Luotsi Oy) voitti Isännöitsijä 2024 -kilpailun.
Isännöintialalla tehdään yrityskauppoja kiihtyvällä tahdilla Isännöintialalla tehdään yrityskauppoja kiihtyvällä tahdilla Medialle 18.9.2024 Isännöintialalla on tehty 2020-luvulla jo yli 100 yrityskauppaa. Luku on suuri siihen nähden, että alan kokonaiskoko on hieman alle 900 yritystä. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että suuremmat yritykset ostavat markkinoilta pois pian eläkkeelle jäävien yrittäjäomistajien pieniä yrityksiä .
Isännöintiliitolle uusi ilme Isännöintiliitolle uusi ilme Yleinen 13.9.2024 20-vuotisjuhlavuosi on hyvä aika päivittää Isännöintiliiton visuaalinen ilme vastaamaan uudistunutta Isännöintiliittoa.
Asuntoyhteisöjen tupakointikieltoja koskevaa ohjeistusta on päivitetty Asuntoyhteisöjen tupakointikieltoja koskevaa ohjeistusta on päivitetty Ajankohtaista 2.9.2024 Asuntoyhteisöjen tupakointikieltoja koskevaa ohjeistusta sekä kieltojen hakemiseen liittyviä lomakkeita on päivitetty yhteistyössä Valviran, Kiinteistöliiton, Isännöintiliiton ja Helsingin kaupungin kanssa. Tupakkalain mukaan asuntoyhteisö voi hakea kunnalta...
Kun osakas päättää ryhtyä remonttiin, pienestä unohduksesta voi syntyä iso lasku Kun osakas päättää ryhtyä remonttiin, pienestä unohduksesta voi syntyä iso lasku Medialle 30.8.2024 Tunnetusti moni asukas haluaa päivittää asuntonsa ilmettä, jos tulossa on juhlat, asunnon myynti tai lapset ovat juuri muuttaneet pois kotoa. Osa ryhtyy itse työhön ja osa taas tilaa remontin ulkopuoliselta. Suunnittelun, aikatauluttamisen ja budjetoinnin yhteydessä saattaa kuitenkin unohtua se tärkein, eli muutostyöilmoituksen tekeminen taloyhtiölle.
Näihin asioihin taloyhtiössä kannattaa varautua tänä syksynä Näihin asioihin taloyhtiössä kannattaa varautua tänä syksynä Medialle 23.8.2024 Kustannusten nousuvauhti näyttäisi tasaantuneen, mutta edelleen taloyhtiöiden hoitovastikkeissa on nähtävissä nousupainetta. Samoin korkojen nousu on taittunut, mutta varsinkin taloyhtiöillä, joilla on paljon lainaa, korot rasittavat huomattavasti taloyhtiön taloutta.