Isännöintiliitto painottaa, että viranomaisen määräämään tupakointikieltoon kannattaa turvautua vasta, jos tupakoinnin haittoja ei saada taloyhtiöissä muulla tavoin ratkaistua.

Tupakkalaki on 1.1.2017 alkaen mahdollistanut taloyhtiöille tupakointikiellon hakemisen kunnan terveysviranomaiselta huoneistojen parvekkeille, huoneistojen käytössä oleville pihoille sekä sisälle huoneistoihin, mikäli savua voi kulkeutua muutoin kuin poikkeuksellisesti muiden asukkaiden parvekkeille, pihoille tai huoneistoihin.

Tupakkalain perusteella tupakointi on suoraan kielletty taloyhtiön yhteisissä ja yleisissä sisätiloissa, kuten rappukäytävissä, pesutuvissa, kerhohuoneissa ja yhteisissä saunatiloissa.

Viimeisin tupakkalain muutos on tullut voimaan 1.5.2022. Muutoksen myötä taloyhtiöillä on oikeus kieltää tupakointi kaikissa taloyhtiön hallintaan kuuluvissa yhteisissä ulkotiloissa.

Malttia tupakointikiellon hakemiseen

Isännöintiliitto yhdessä muiden tahojen kanssa painottaa, että viranomaisen määräämään tupakointikieltoon kannattaa turvautua vasta silloin, jos tupakoinnin aiheuttamaa haittaa ei saada taloyhtiössä muulla tavoin ratkaistua.

Taloyhtiöissä kannattaa keskustella myös muista keinoista poistaa tupakoinnista aiheutuvia haittoja. Esimerkiksi tupakointipaikan osoittaminen taloyhtiön ulkoalueelta voi auttaa monessa tilanteessa.

Isännöintiliiton vaikuttamistyö aiheesta

fakta

Tupakointikieltojen valvonta ei kuulu isännöinnille, vaan vastuu siitä on kunnan viranomaisilla.

Isännöintiliiton vaikuttamistyön alkuperäinen tavoite on ollut tupakoinnin täyskielto taloyhtiöissä. Tupakkalaki on nykyisessä muodossaan askel oikeaan suuntaan, sillä se tarjoaa taloyhtiölle konkreettisen keinon puuttua häiritsevään tupakointiin. Tupakointikiellon hakeminen on kuitenkin käytännössä osoittautunut kohtalaisen kalliiksi ja byrokraattiseksi viranomaismenettelyksi, eikä mahdollisen kiellon rikkomiseen puuttuminenkaan ole yksinkertaista.

Isännöintiliiton vaikuttamistyö aiheen parissa jatkuu. Jotta Suomessa olisi edellytykset saavuttaa savuttomuus vuoteen 2030 mennessä, on Isännöintiliiton näkemyksen mukaan taloyhtiöiden mahdollisuutta kieltää tupakointi helpotettava entisestään. Lisäksi on varmistettava, että kieltojen rikkomiseen voidaan puuttua tehokkaasti.

Tupakointikiellon hakeminen

Tupakointikiellon hakuprosessi alkaa yksittäisen asukkaan tai hallituksen omasta aloitteesta. Päätös kieltohakemuksen tekemisestä tehdään yhtiökokouksessa. Tupakkalain mukaan huoneiston haltijaa on kuultava ennen kiellon hakemista. Lopullisen kieltopäätöksen tekee viranomainen.

Isännöintiliitto kannattaa tupakointikieltojen hakemista samalla kertaa kaikkiin rakenteeltaan samanlaisiin huoneistoparvekkeisiin- ja pihoihin. Tämä on perusteltua niin asukkaiden yhdenvertaisuuden kuin yhtiöiden hallinnon järjestämisen kannalta.

Isännöintiliitto on yhdessä Kiinteistöliiton, Kuntaliiton, Helsingin kaupungin ja Valviran kanssa laatinut tupakointikiellon hakemiseen ohjeet ja lomakkeet. Ohjeet opastavat taloyhtiöitä tupakointikieltojen hakemisessa ja yhdenmukaistavat asian viranomaiskäsittelyä valtakunnan tasolla.

Isännöintiliiton jäsenyrityksille on laadittu jäsenohje tupakointikiellon hakemiseen.