Talous- ja isännöintiyritysbarometri

Talousbarometrin tavoitteena on muodostaa tilannekuva taloyhtiöiden taloustilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä. Barometri toteutetaan vuosittain.

Talousbarometri toteutettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2024. Tutkimus tullaan tekemään vuosittain. Kyselyn tavoitteena on ollut muodostaa entistä tarkempi tilannekuva taloyhtiöiden taloustilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä

Talousbarometrissa 2024 oli vastaajia yhteensä 343 eri puolilta Suomea. Kyselyyn vastanneilla isännöinnin ammattilaisilla hallinnoinnissaan n. 8300 taloyhtiötä.

Isännöintiyritysbarometri toteutettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2024. Tutkimus tullaan tekemään vuosittain. Kyselyn tavoitteena on ollut muodostaa entistä tarkempi tilannekuva mm. isännöintiyritysten tavoitteista, rekrytoinnista ja osaamistarpeista.
Isännöintiyritysbarometrissa 2024 oli vastaajina yhteensä 88 isännöintiyrityksen toimitusjohtajaa ja yrittäjää eri puolilta Suomea.

Tutustu Talous- ja isännöintiyritysbarometrin tuloksiin >>