Danske Bankin teettämän Ensiasunnonostajat 2016 -kyselytutkimuksen mukaan useimmat suomalaiset nuoret haaveilevat omistusasunnosta. Niin haaveilin itsekin, kun kymmenisen vuotta sitten ostin itselleni unelmien yksiön. Asunnon ostaminen oli iso juttu, joten olin luonnollisesti kiinnostunut siitä, miten omaisuudestani pidettiin huolta. Niinpä ilmoittauduin yhtiökokouksessa vapaaehtoiseksi hallitukseen, ja pääsin, koska halukkaita ei juuri ollut. Hallituksen jäsenenä huomasin yllättäen siirtyneeni vieraalle planeetalle. Koko muu elämäni rullasi näppäräsi netissä: sähköpostin, verkkopankin, facebookin ja muiden sähköisten palveluiden ansiosta vältin kaiken maailman konttoreissa ravaamiset ja turhat jonottamiset. Ihmisiin sain kätevästi yhteyden vaikka facebook-viestillä tai tekstarilla. Paitsi taloyhtiön avaruusolioihin: heille piti soittaa tai mieluiten tavata kokouksessa. Ja kokous todellakin merkitsi kokousta: tunkkaisessa neuvotteluhuoneessa me sitten istuimme väkinäistä keskustelua käyden. Kun jotain tietoa tarvittiin, se etsittiin fyysisestä kansiosta. Minulle etsiminen oli CTRL+F, ei paperipinkkojen pläräämistä. Kello tikitti, papereita etsittiin, kahvia juotiin. Olin aika ulalla tällä vieraalla planeetalla. Kaipasin coachia tai mentoria, joka olisi valmentanut minua rooliini. Danske Bankin tutkimus kertoo, että taloyhtiöissä on yhä enemmän kaltaisiani. Miksi se ei näy hallitusten kokoonpanoissa? Kyse ei ole nuorten välinpitämättömyydestä vaan ujostelusta. Viittaapa siinä yhtiökokouksessa, kun koko muu hallitus koostuu eläkkeellä olevista hallituskonkareista. Kuinka moni iäkkäämmistä sujahtaa luontevasti pari-kolmekymppisten porukoihin? Jos toiminta ei ole oman näköistä, vaaditaan hurjasti rohkeutta lähteä mukaan ja sietokykyä vanhoja toimintatapoja kohtaan. Parikymppisenä hallituksen jäsenenä tunsin, että minun aikaani tarvittiin taloyhtiön pakollisen hallinnon järjestämiseen enkä voinut oikeasti vaikuttaa mihinkään. Nyt ymmärrän, että taloyhtiön tehtävänä on palvella minun asumistani ja elämääni. Se on inspiroiva ja hauska ajatus, joka pesee hallitustyöstä uuvuttavuuden ja rasittavuuden leiman. Isännöinnille nuoremman polven omistusasujat ovat unelma-asiakkaita. Ihmisiä, jotka ovat kasvaneet avoimen tiedon, osaamisen jakamisen ja kokeilemisen kulttuuriin. Isännöinnillä olisi tuhannen taalan tilaisuus ottaa koppi näistä ihmisistä. Siihen tarvitaan uudenlaista asennetta, hallitusten ja osakkaiden sparraamista, tiedon jakamista ja palveluiden uudistamista. Millä konkreettisilla keinoilla voisimme aktivoida eri-ikäisiä hallitustyöhön?